Vastuullisesta kesäduunista vuoden 2011 yhteiskuntateko
huhtikuu 3

Vastuullinen kesäduuni 2011 -kampanja on palkittu vuoden 2011 yhteiskuntaviestintätekona. Suomen lasten ja nuorten säätiön, Alma Median ja Monster Oy:n kampanja haastoi työnantajia tarjoamaan nuorille enemmän ja parempia kesätyöpaikkoja.
Kilpailun tuomaristo piti kampanjan erityisenä ansiona vaikuttamisen nuorten mahdollisuuksiin ja parempaan tulevaisuuteen. Yhteiskuntaviestintäteko-palkinnon myöntää vuosittain Yhteiskuntaviestinnän yhdistys.
Kampanja jatkuu vuonna 2012. Tavoitteena on kaksinkertaistaa viime vuoden osallistujamäärä ja medianäkyvyys. Alma Median ja Monster.fi:n lisäksi mukana on uusi pääyhteistyökumppani Sonera sekä joukko uusia asiantuntija- ja yrityskumppaneita.
Alma 360 on vastannut kampanjasivuston suunnittelusta sekä markkinoinnin visuaalisesta ilmeestä.
Tutustu kamppikseen ja ilmoittaudu mukaan: www.nuori.fi/kesaduuni
Vuosikatsaus koki muodonmuutoksen
maaliskuu 5

Alma Median vuosikatsaus julkaistiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa vain sähköisessä muodossa. Vuoden 2011 katsauksesta löytyvät kaikki pörssiyhtiön vuoskarin osaset, mutta sähköisyyden myötä monia asioita on mietitty uusiksi.
”Kyseessä on täysin sähköinen palvelu, jossa on useita käyttöä helpottavia ominaisuuksia”, kertoo Alma 360:n konseptisuunnittelija ja projektivastaava Tuomas Välimaa.
Vuosikatsauksesta on mahdollisuus rakentaa oma, räätälöity raportti, jonka voi tallentaa, tulostaa tai lähettää sähköpostitse eteenpäin. Siihen voi myös lisätä omia muistiinpanoja.
Mukana on myös liikkuvaa kuvaa. Muun muassa toimitusjohtajan haastattelun voi katsoa videona. Lisäksi käyttöliittymä on suunniteltu siten, että vuosikertomus toimii suoraan myös tableteissa.
Alma 360 on vastannut uudenlaisen vuosikatsauksen kokonaissuunnittelusta ja toteutuksesta. Katsauksen ulkoasun on suunnitellut Alma 360:n AD Tomi Hämäläinen.
Vuosikatsaus on selailtavissa Alma Median verkkosivujen kautta sekä osoitteessa: http://vuosikatsaus2011.almamedia.fi/
Vuosikatsauksen sisältö on saatavana pdf-tiedostoina myös osoitteessa: www.almamedia.fi/taloudelliset_raportit
Uusi Aalto University Magazine
marraskuu 8

Aalto-yliopiston uusi sidosryhmälehti, Aalto University Magazine, näki päivänvalon marraskuun alussa. ”Nimi kertoo kiertelemättä, mistä lehdessä on kysymys. Haluamme saavuttaa lehden avulla uusia yleisöjä, tuoda esiin tuoreita aiheita sekä yliopistolehdelle uudenlaista vahvaa visuaalista ilmaisua”, sanoo Aalto-yliopiston viestintäpäällikkö Eveliina Olsson.
Lehden sisältö on syntynyt yliopiston viestinnän, opiskelijoiden ja Alma 360:n yhteistyönä. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa.
Uutiskirje VR:n henkilöstöviestintään
syyskuu 9
Ensimmäinen Alma 360:n konseptoima, VR:n henkilöstölle tarkoitettu uutiskirje Divari ilmestyi 1.9. Divisioonakohtainen uutiskirje lanseerattiin koko VR-konsernin kuukausittain ilmestyvän henkilöstölehden täydentäjäksi.
Divarin myötä henkilökunta saa ajantasaista ja yksityiskohtaista tietoa oman divisioonansa toiminnasta ja uutisista entistä paremmin. Painettuna ja työpisteisiin jaeltuna se tavoittaa myös ne, joilla ei työpäivän aikana ole pääsyä VR:n intranetiin.
Tavoita yrittäjät uutiskirjeellä!
huhtikuu 15
PK-yritykset ovat tällä hetkellä B2B-markkinan kiinnostavin kohderyhmä. Nyt pk-yrityksiä on mahdollisuus lähestyä suoraan myös sähköisesti. Yrittajat.fi-uutiskirje välittää Suomen Yrittäjät ry:n jäsenille tärkeimmät ajankohtaiset tiedot. Uutiskirje lähetetään kuukausittain 70 000 vastaanottajalle. Uutiskirjeeseen on varattu kaksi mainospaikkaa, joiden hinnoittelu perustuu avattuihin sähköposteihin.